Kohti kevättä ja kesää - näyttelykausi alkaa

10.04.2022

Mukavaa ja aurinkoista kevättä! Lumisen talven myötä Impin aitauksessa on useampi korkeampi lumikasa, joiden päältä on hyvä kyyläillä tienoon tapahtumia ja ohikulkijoita. Meillä on nyt toista kuukautta ollut tapana käydä viikonloppuisin kävelyllä koko kolmihenkisen perheemme voimin - säät ovat olleet mainiot. Impin kanssa säännöllistä liikuntaa on harrastettu pyörä- ja kävelylenkkien muodossa, ja hiljalleen on aika aloitella kunnonkohotuskautta kohti syksyä. Syksyksi olemme taas molemmat saaneet sovittua töistä yhteensä kuukauden verran vapaata useissa eri pätkissä metsästyskautta varten. Suunnitelmana on aloittaa kausi taas Pohjois-Ruotsissa, josta jatkamme aloitusviikkona Suomen Lapissa. Seuraavat vapaat ajoittuvat hirvenmetsästyskauden aloitukseen, jonka jälkeen on vielä viikon verran vapaata ja mahdollisuus lähteä lintumetsälle muualle päin Suomea. Muutoin metsästelemme viikonloppuisin pääasiassa metsästysmaillamme etelä-Savossa.

Keväällä aloittelin Impin kanssa näyttelyharjoituksissa käymisen. Ensimmäiset harkat olivat lähinnä lähellä katastrofia, mutta nopeasti neiti muisti, mikä näissä homman nimi oikein olikaan, ja esiintyy taas oikein hienosti. Näyttelyvuotemme 2022 alkoi murheellisesti, kun maaliskuun lopulla Lahden kansainvälisten näyttelyiden aikana Impi alkoi yhtäkkiä ontumaan. Parkkipaikalla tulkitsimme tämän johtuvan asfaltilla olevista terävistä hiekoituskivistä, eikä Impi näyttänyt sisätiloissa selvästi ontuvan. Odotimme arvosteluvuoroamme kaksi tuntia, jonka aikana Impi hääri tavanomaisesti pienellä alalla. Järkytykseksemme Impi ontui oikeaa, leikattua takajalkaa kehässä useamman kerran, jonka tiimoilta arvostelutuloksemme oli tietenkin oikeutettu EVA. Näyttelytulos ei tilanteessa harmittanut pätkääkään, vaan veimme Impin suoraan kilpailueläinlääkärille, joka tutki koiran huolellisesti. Kilpailueläinlääkäri ei kuitenkaan löytänyt selvää syytä ontumiselle, ja ohjasi meidät seuraavaksi päiväksi eläinortopedille, mikäli ontuminen ei loppuisi siihen mennessä. Tarkistin Impin tassut illan aikana vielä useaan kertaan, eikä tassuistakaan löytynyt selitystä ontumiselle. 

Illalla kotona Impi ontui useampia kertoja. Enää seuraavana päivänä tai sen jälkeen ontumista ei tapahtunut. Impi ei saanut tämän episodin aikana kipulääkettä kertaakaan (kilpailueläinlääkäri ei pitänyt tuolloin sunnuntaina tarpeellisena), ja ensimmäiset päivät ontumisen jälkeen otettiin lenkityksen kannalta kevyemmin. Eläinfysioterapeutilla kävimme 1.5 vk kohdalla ohimenneen ontumisen jälkeen. Fysioterapeutti löysi lievät jumit lavoista ja alaselästä, jotka lähtivät jo "sulamaan" käsittelyn aikana. Molemmat polvet tuntuivat edelleen kiinteiltä ja symmetrisiltä, eikä polvinivelessä tuntunut nesteilyyn viittaavia löydöksiä. Fysioterapeutin mukaan myös leikattu oikean takajalan kinneralue oli parantunut ja kuntoutunut erittäin hyvin, eikä alueelle ollut jäänyt kintereen liikerajoituksia haittaavaa arpikudosta tai muuta poikkeavaa. Kaikkiaan fysioterapeuttimmekaan ei löytänyt Impistä ohimennyttä ontumista selittävää. Ontumisen tarkka syy jäi lopulta edelleen epäselväksi, eikä kerrassaan mitään tavanomaisuudesta poikkeavaakaan tapahtunut ennen Lahden KV-näyttelyitä - ei silmin todistettuja vammoja tai ontumisia. Impi muuttui ontuvaksi reilun tunnin ajomatkan aikana näyttelypaikalle. Olen edelleen häpeissäni, että vein toisen ilmeisen kipeänä näyttelykehään, ja että tulkitsimme tilanteen aivan väärin. Impi käyttäytyi itse näyttelykehässä hienosti, silmissä onnentuike yhdessä tekemisestä - luulen neidin pitävän esiintymisestä. Jatkamme nyt tavanomaista kunnon ylläpitoa, kunnes hiljalleen aloittelemme kunnonkohotusta kohti syksyä. Viimeistään Impin täyttäessä 3 vuotta, Impi tullaan viemään viralliseen PEVISA-tarkastukseen, johon suomenpystykorvilla kuuluu mm. virallinen polvitarkastus. Mikäli oire toistuu, tullaan Impi viemään arvioon eläinortopedille.

Lahden näyttelykokemuksen myötä ehdin jo monesti vannoa, etten vie Impiä enää yksiinkään näyttelyihin - niin pettynyt ja häpeissäni olin väärään tulkintaamme tilanteesta. Olin jo aiemmin ehtinyt ilmoittaa Impin vielä yhteen kevään ryhmänäyttelyyn, jonne lopulta menimmekin. Tuohon Pertunmaan RN-tulokseen olimme tyytyväisiä - AVO-ERI, AVK1, SA, PN4. Harkitsen vielä, lähtisimmekö vielä kuitenkin Tampereen KV- ja NORD -näyttelyihin vappuna. Sittemmin jo-sovittujen menojen vuoksi näyttelytaukoa meille tulee väkisinkin hieman pidemmäksi aikaa. Jakaisin kuitenkin mielelläni omat kokemuksemme ensimmäisestä näyttelyvuodestamme ja aloittelijan vinkkimme niille, joille näyttelytouhut eivät ehkä ole niin tuttuja. Kirjoittelen aiheesta lisää seuraavan kerran.


- Jade

Luo kotisivut ilmaiseksi!