Impi koki tapaturmaiset loukkaantumiset niin ensimmäisenä, kuin toisena metsästyssyksynään. Syksyllä 2020 silmätapaturma aiheutti metsäkanalintujen metsästysaikana noin 2 viikon tauon metsälläkäymiseen. Syksyllä 2021 jalkatapaturman vuoksi koko metsäkanalintukausi jäi kesken vain kolmen viikon jälkeen, kun parhaimmillaan kausi olisi voinut kestää kolme kuukautta. Kaikkiaan molemmat syksyt olivat kuitenkin onnistuneet, ja syksyllä 2021 saimme Impille jo alkukaudesta koiran kolme ensimmäistä pudotusta hyviin ja tarkasti merkittyihin haukkuihin.

Syksy 2020 - silmätapaturma

Syksyllä 2020 Impi oli metsäkanalintujen metsästyskauden alkaessa noin 6.5 kk:den ikäinen. Kuljimme Impin kanssa metsässä mahdollisimman paljon, mutta pidimme metsälenkit melko lyhyinä. Kävimme metsässä mieluummin useita lyhyitä, kuin muutamia pitkiä reissuja, jotta pennulla olisi intoa ja paloa jäljellä vielä silloinkin, kun metsästä lähdettiin pois.

Eräänä lokakuisena lauantaipäivänä olimme tavalliseen tapaan tutuilla metsästysmailla etelä-Savossa, kun Impi uskaltautui hienosti meistä kauemmas. Kertaalleen jossakin hieman kauempana, näkömatkan ulkopuolella, kuului kova vinkaisu, mutta koira näyttäytyi hetken päästä jatkamassa matkaa täysin normaalisti. Tuona päivänä metsällä ei tapahtunut muuta sen kummempaa.

Sunnuntai kului täysin normaalisti, eikä mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa tapahtunut.

Maanantai-aamuna oli poikkeuksellisesti vapaapäivä, joten olimme jääneet metsästysmaillemme. Heräsin aamulla kohtalaisen ajoissa, ja Impi tuli sängyn viereen oikeaa silmää selvästi siristäen. Katselin tuota hetken, mutta muutaman silmänräpäytyksen jälkeen kaikki olikin taas normaalinnäköisesti. Lähdin aamupalantekopuuhiin, joiden aikana oikean silmän siristys toistui, mutta hävisi taas yhtä nopeasti, kuin oli alkanutkin.

Myöhemmin Joelin herättyä Impin silmänsiristys toistui, ja huomautin asiasta hieman huolestuneena Joelille. Nyt Impin oikean silmän siristys oli jatkuvaa ja selvästi toiseen silmään verraten poikkeavaa. Otimme koiran tarkempaan selvittelyyn ja totesimme, että oikean silmän sarveiskalvon keskiulkonurkassa oli selvä roskan tapainen pieni läntti. Koitin kertaalleen varovaisesti pyyhkäistä roskaa silmän ulkonurkkaa kohti, mutta koska oletettu roska ei liikkunut mihinkään, lopetettiin yritykset heti sikseen ja päätimme jättää selvittelyt asiantuntevampiin käsiin. Soitin paikalliselle kunnaneläinlääkärille heti aamukahdeksalta, ja saimmekin ajan heti muutaman tunnin päähän.

Paikallisen kunnaneläinlääkärin luona Impin silmä värjättiin ja tarkasteltiin erityisvalon alla uudestaan. Eläinlääkärin mukaan Impin oikean silmän sarveiskalvon keskiulkonurkassa oli selkeä, mutta ilmeisimmin jo hieman vanhempi haava, mutta aivan yksiselitteisesti sarveiskalvon vierasesinettäkään ei voitu poissulkea. Meille suositeltiin vielä kiireellistä eläinsilmälääkärin käyntiä asian tarkempaan selvittelyyn, sillä silmäeläinlääkärillä olisi käytössään tarkempaan tutkimiseen tarvittava silmämikroskooppi. Silmäeläinlääkärin löytäminen olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Tuli todettua, että ainakin kyseisellä hädän hetkellä Suomessa ei vaikuttanut ainakaan liikaa silmäeläinlääkäreitä olevan, ja edes kohtuullisen ajomatkan päässä oleville silmäeläinlääkäreille ei tietenkään ollut muutaman päivän varoajalla vapaita aikoja. Tiesin, että kotona pohjois-Karjalassa olisi yksi silmätauteihin perehtynyt eläinlääkäri, mutta ko. klinikalle soiton jälkeen selvisi hänen tietenkin olevan lomalla juuri kuluvalla viikkolla. Ja koska meillä oli vielä vain seuraava päivä vapaata, mutta loppuviikko töitä, emme voineet lähteä tuntikausien ajomatkan päähän silmäeläinlääkäriinkään ottaen huomioon sen, että kotiin pohjois-Karjalaankin oli päästävä ajoissa. Soittelimme googlettamamme lähimmät silmäeläinlääkäripalveluja tarjoavat tahot läpi ja ei-oota kuullessamme pyysimme suosituksia, mistä kannattaisi seuraavaksi yrittää. Lopulta saimme tietää, että lähellä kotia Kuopiossa KEK:llä oli eläinlääkäri, joka oli perehtynyt silmäsairauksiin, vaikka virallisia Kennelliiton silmälausuntoja ei tehnytkään. Lisäksi ko. eläinlääkärillä oli käytössä tuo tarkempaan tutkimiseen tarvittava silmämikroskooppi. Helpotukseksemme saimme ajan Kuopion KEK:iin jo seuraavalle päivälle.

Seuraavana päivänä ajoimme suunnitellusti pohjois-Savoon. Korona-aikana KEK:n klinikalle sai koiran kanssa mennä tietenkin vain yksi omistaja kerrallaan. Olin aikaisemmin hoitanut kaikki Impin eläinlääkärikäynnit, mutta nyt lamauttavankin huolen takia olin täysin varma, että Joelin oli parempi hoitaa tämä reissu. Ennen tarkempaa tutkimista eläinlääkäri luuli Joelin mukaan itseasiassa Impin vasenta silmää täksi oireiseksi ongelmasilmäksi, niin kovasti tuo silmän siristely vaihteli hetkestä toiseen. Perustutkimuksen jälkeen eläinlääkäri arveli kyseessä olevan joko silmän sarveiskalvon vierasesine, tai jokin harvinaisempi silmäsairaus. Tarkemmin tilanne tulisi selviämään vasta silmämikroskoopilla, jota varten Impi täytyi nukuttaa. Loppujenlopuksi eläinlääkäri totesi tuon tarkemman tutkimuksen jälkeen Impin oikeassa silmässä sarveiskalvon keskiulkonurkassa olleen useampia kasvin osia ja niiden aiheuttama melko syvä haavauma, joka ei kuitenkaan vaikuttanut täysin sarveiskalvoa läpäisevältä. Hoidoksi nuo kasvin osat poistettiin ja Impille määrättiin kotiin silmätippoja muistaakseni 4-6 kertaa päivässä noin kuukauden ajaksi. Lisäksi meitä ohjattiin käymään viikon päästä hoidon aloituksesta kontrollissa. Mikäli silmän tilassa tulisi muutosta huonompaan suuntaan, olisi tietenkin oltava yhteydessä uudestaan jo aiemmin.

Lokakuu 2020. Impi sai Kuopion KEK:n reissun jälkeen kotiinpalattuaan uuden pehmolelun, Ossi-orangin, joka on tuosta päivästä lähtien ollut Impille erityisen tärkeä.

Kotona silmätippojen laittamisessa oli alkuun haasteita, mutta lopulta näistä kyllä selvittiin vähintään kohtuullisesti. Tuon suositellun kontrolliajan sovimme kotiin pohjois-Karjalaan, aiemminmainitun eläinlääkärin palatessa lomaltaan. Joel käytti Impin kontrollikäynnillä, jossa kaikki oli kunnossa ja silmä lähtenyt paranemaan hyvin.

Kaikenkaikkiaan sarveiskalvon vierasesine ja haava sijaitsivat onneksi niin silmän ulkosyrjällä, että merkittävää näkökykyyn vaikuttavaa haittaa tästä koko episodista tuskin arveltiin jäävän. Impi pääsi metsään uudestaan noin 2-4 viikon päästä vamman toteamisesta, emmekä ole huomanneet silmätapaturman jälkivaikutuksia arki- tai metsästyselämässä tuon jälkeen. Edelleen on hieman mysteeri, milloin ja miten nämä kasvin osat tarkalleen päätyivät Impin silmän sarveiskalvoon. Tähän emme ole keksineet muuta selitystä, kuin kaksi päivää ennen oireiden huomaamista tapahtuneen vingahduksen metsässä, erityisesti ottaen huomioon sen, että silmävamma ei vaikuttanut olevan aivan tuore.

Syksy 2021 - jalkatapaturma

Syksy 2021 alkoi kanalintukauden osalta upeasti, kun saimme Impille ensimmäiset kolme lintupudotusta jo alkukauteen Itä-Lapin metsästysmatkallamme. Kolmen viikon jälkeen kanalintukauden alusta olimme taas metsästysmaillamme etelä-Savossa. Lintukontakteja saatiin heti lauantain aikana mukavasti, mutta varsinaisia tilanteita ei saatu aikaiseksi. Sunnuntaina pakkasimme auton jo aamulla niin, että lähtisimme metsältä suoraan kotiin.

Metsällä Impi löysi hienosti ja melko nopeasti kohteen haukkuun. Minä jäin tutusti taas paikoilleni havainnoimaan tapahtumia, ja Joel lähti hiipimään haukulle. Tästä haukusta muistiinpanoihini kirjoitin laiskemman haukkutiheyden, noin 60-80/min. Joel oli päässyt melko lähelle tunnistamaan Impin haukkuvan koppeloa, kunnes lintu lopulta karkkosi, ja Impi lähti vinkaisten perään. Seuraaminen loppui kuitenkin tavattoman lyhyeen, ja Impin vinkaisuja kuului lisää. Tultuani lopulta haukkupaikalle löysin Impin Joelin jaloista pelokkaan oloisena, häntä koipien välissä. Impi tuli kutsusta luokseni, muttei lähtenyt jaloista mihinkään. Yhtäkkiä muutaman askeleen päästä Impi vinkaisi kovaa, häntä tipahti koipien väliin ja koiran peräpää näytti ikäänkuin putoavan maahan. Impi katseli ympärilleen säikähtäneen oloisena, eikä suostunut liikkumaan. Säikähdimme tätä itsekin ja tutkimme koiran välittömästi, mutta emme havainneet mitään ilmeistä poikkeavaa - ei tikkuja tassuissa, ei minkäänlaisia puremajälkiä, ei aristuksia raajoista, selästä tai vartalolta muutenkaan, ei kynsivammoja. Impi laskettiin maahan, jolloin taas muutaman askeleen jälkeen edellämainittu tapahtuma toistui uudestaan. Lopulta Impi ei halunnut kävellä ollenkaan, joten kannoimme koiran autolle. Useista uusista tutkimuksista huolimatta emme löytäneet koirasta selvää vikaa. Soitimme heti autolla alueen päivystävälle eläinlääkärille ja tämä piti mahdollisena, että Impiä olisi saattanut pistää maa-ampiainen, kyitä kun ei juuri enää tuohon aikaan vuodesta ollut liikkeellä. Saimme ohjeiksi tuoda koiran myöhemmin näytille, mikäli ei todella myöhemminkään suostuisi kävelemään.

Lähdimme samoin tein ajamaan kotiin pohjois-Karjalaan. Koska olin huolesta suurinpiirtein suunniltani, pysähdyimme ensimmäisen tunnin aikana jo kolmesti tarkastamaan Impin voinnin ja tutkimaan tilannetta uudestaan. Lopulta pitkällisen tutkimisen jälkeen epäilimme, olisiko toiseen takajalkaan voinut tulla jonkinlainen jännevamma, ja soitimme kotiin Joensuun eläinlääkäripäivystykseen. Keskusteltuamme päivystävän eläinlääkärin kanssa puhelimessa saimme helpotukseksemme luvan tuoda Impi näytille heti, kun olisimme takaisin Joensuussa.

Oikean takajalan varpaiden pinnallisen koukistajajänteen sijoiltaanmeno

Aiemman vamman mukaisesti myös tähän vammaan liittyvät eläinlääkärireissut hoiti Joel. Ensimmäisen eläinlääkärikäynnin jälkeen alkoi tapahtuma- ja selvittelyvyyhti, kunnes lopulta 1.5 vk:n päästä pääkaupunkiseudulla eläinortopedin arvion mukaan oireiden ja kuntoutuksen edistymättömyyden taustalla oli oikean takajalan varpaiden pinnallisen koukistajajänteen sijoiltaanmeno - oikea sanahirviö. Eläinortopedin mukaan jänne oli tutkimushetkellä koko ajan sijoiltaanmenneenä väärässä paikassa kintereen ulkosyrjällä. Ilman leikkausta jänne voisi arpeutua väärälle paikalleen ja Impi kuntoutua kotikoiraksi. Leikkauksella sijoiltaanmennyt jänne olisi mahdollista palauttaa alkuperäiselle paikalleen, eikä merkittävää haittaa koiran myöhempään toimintakykyyn pitäisi juuri jäädä. Eläinortopedin mukaan kyseinen vaiva on joillakin roduilla tyyppivika, mutta suomenpystykorvalla ei. Eläinortopedi piti todennäköisimpänä, että kyseessä on tapaturmaperäinen vamma, esimerkiksi voimakkaaseen nopeaan vääntövammaan liittyen. Meistä tuo kuulosti täysin mahdolliselta, sillä tapahtuma sijoittui vahvasti koppelohaukkuun - joko ennen tai jälkeen linnun karkkoamisen. Koska Impi on metsästyskoira ja leikkauksen ennuste oli erittäin optimistinen, päädyimme ehdottomasti leikkauksen kannalle.

Leikkauspäivän aamu. Olin edellisenä iltana diagnoosin ja leikkauspäätöksen jälkeen ostanut meille tiimi-/tsemppisukat.

Leikkaus ja kuntoutuminen

Impin jalka operoitiin heti seuraavana päivänä, 10 päivää tapaturman jälkeen. Leikkauksen jälkeen Impi reagoi opiaattikipulääkitykseen ja nukutuksesta heräilyyn voimakkaalla rauhattomuudella ja ulinalla, mikä oli ilmeisesti melko tyypillistä. Impin karvat oli ajeltu kaljuksi toisesta kyljestä voimakasta leikkauksenjälkeistä opiaattikipulaastaria varten, toisesta etujalasta kanyyliä/verinäytteidenottoa varten ja alaselästä leikkauksenaikaista puudutusta varten. 

Anoppilassa metsästysmailla etelä-Savossa leikkauspäivän iltana. 

Impin kotiutuessa oikeassa takajalassa oli pehmeä paketti ja tuon alla jonkinlainen kovempi tuki, mutta ei varsinaista kipsiä kuitenkaan. Impi sai heti leikkauksen jälkeen luvan käyttää jalkaa, mutta riehua ei saanut. Operoitu jänne tulisi saavuttamaan riittävän vetolujuuden noin 6-8 viikon kuluttua leikkauksesta, jonka aikana sallittiin lenkit "lyhyellä hihnalla, melko hidasta vauhtia" - tämä tuntui olevan ja todellakin olikin yksi hankalimmista asioita koko alkukuntoutuksen aikana. Vaikka Impille tulikin melko huomattavat liikkumisrajoitteet (lähes huippukunnosta > korkeintaan kävelyvauhtiin), emme halunneet sulkea koiraa häkkiinkään. Päädyimme kotona pyrkiä estämään kaikki korkeammat hypyt mm. ottamalla sohvasta ja sängystä jalat pois, jolloin Impin ei tarvinnut juurikaan ponnistaa. Impille suositeltiin fysioterapiaa aloitettavaksi muutaman viikon kuluttua leikkauksesta.

Leikkauksenjälkeinen aamu. Impi oli olemukseltaan jo huomattavasti virkeämpi. Kyljen voimakkaan opioidikipulaastarin alueelle viritettiin kotitekoinen tee-se-itse -tukisidos suojaksi, sillä kyseinen kipulaastari oli syötynä hengenvaarallinen. Vaarassa ei ollut vain Impi, vaan myös Luna ja Nala, anopin kauniit Bichon Frisét. Impi luikerteli Houdinin lailla sidoksesta useamman kerran päivässä, joten sidosta sai olla virittelemässä lähes jatkuvasti uudestaan.

Huonolla säällä suojelin jalan pakettia kastumiselta ja likaantumiselta kuin leijonaemo. Impi ei liiemmin arvostanut jalkaan laitettavaa suojaviritystä, joka koostui pakastepussista, senpäälle tulevasta lasten jarrusukasta ja koko höskän paikallaanpitävästä pompulasta. Ostin kokeiluun myös lasten heijasterukkasen, mutta rukkanen ei pysynyt jalassa, ei sitten niin alkuunkaan.

Nala (Lilac Dream's Brilliant Sensation) ja Impi raajarikkoina. Impi rakastaa Nalan kanssa leikkimistä ja ulkonahengailua. Kesällä tytöt päättivät pitää juoksunsa päivän tarkkuudella samaan aikaan, ja nyt syksyllä myös satuttivat jalkansa lähes samoihin aikoihin. Nala loukkasi etujalkaansa niin, että anturaan tuli haava, joka onneksi parani hyvin eikä vaatinut eläinlääkärikäynnin yhteydessä toimenpiteitä.

Viikon kuluttua leikkauksesta saimme ohjeeksi käydä vaihdattamassa paketin ja tarkistuttamassa leikkaushaavan omalla eläinlääkärillämme. Tuolloin kaikki vaikutti olevan hyvin, mutta jalkaan laitettiin pehmeän paketin lisäksi ja kovemman tukilastan sijaan kuitenkin vielä tukevampi lasikuitukipsi. Eläinlääkärikäynnin aikana Impi oli taas sedatoitu, ja reagoikin taas kotona sedaation jälkimaininkeihin melko voimakkaalla levottomuudella ja ulinalla. Poikkeuksellisesti tämä levottomuus ja ääntely ei kuitenkaan erityisesti rauhoittunut iltaa kohden, ja illalla ja yöllä koira sai suorastaan jonkinlaiset hätäkohtaukset, jolloin huusi ja ulvoi täyttä kurkkua. Tämä oli Impille täysin poikkeuksellista, joten olimme taas yhteydessä päivystävään eläinlääkäriin, jossa Joel käytti Impin varhain seuraavana arki-aamuna ennen virka-aikaa. Juuri edellisenä päivänä tehty lasikuitukipsi avattiin, mutta mitään selkeää vikaa itse kipsissä tai jalassa ei havaittu, ja jalka laitettiin samanlaiseen pakettiin uudestaan. Uuden kipsauksen jälkeen Impi ei kuitenkaan enää käyttäytynyt poikkeavasti, joten jotain kummallista ensimmäisen kipsin aikana oli. Voi toki olla, että jalan iho oli vain hyvin kuiva ja kovin kutiseva, ja rauhoittui uuden kipsauksen myötä, kun alueelle jätettiin kortisonia sisältävät (ts. kutinaa hillitsevät) pienet laput.

Saimme eläinlääkäriltä luvan poistaa kipsin kotona kahden viikon kuluttua leikkauksesta ja käyttää tuon jälkeen vielä 2 viikon ajan pehmeämpiä tukia, ja näin teimmekin. Varsin heti kipsin poiston yhteydessä kävi selväksi, että leikkaushaavan paraneminen tulisi vielä viemään aikaa. Haava oli kuluneen viikon ajan kipsissä erittänyt melko voimakkaasti ja iholla olevat poistettavat ompeleet olivat äärimmäisen löysällä, minkä vuoksi noin 4-5 cm pitkän leikkaushaavan reunat olivat noin 2 cm päässä toisistaan. Impin kokoisessa koirassa tuota avoinna olevaa haavaa oli siis melko kapeassa kohdassa melkoisesti, mutta huolestuttavimpana pidimme sitä, että leikkaushaavan keskeltä törrötti myös selkeitä ihonalaiskudoksiin kuuluvia ompeleita. Nuo ovat ompeleita, jotka ovat hitaasti itsestään sulavia ja joiden kuuluisi olla nimensä mukaisesti ihonalaisissa kudoksissa, eikä näitä siis kuuluisi näkyä haavapinnalla tai joutua erikseen poistelemaan. Näin on varmasti alkuvaiheessa ollutkin, mutta nyt haavanreunojen ollessa levällään ja näiden ompeleiden tullessa pinnalle törröttämään keskelle paranemassa olevaa haavaa nämä ompeleet estäisivät haavan sulkeutumisen ja umpeenkasvamisen. Vaikka ihoa kasvaisikin näiden ompeleiden ympärille, ihon läpi törröttävät ompeleet tarjoaisivat yhteyden kaikenmaailman pöpöille ihon ulkopuolelta suoraan ihonalaiskudoksiin, josta mahdollinen tulehdus voisi levitä vielä edelleen. Haavasta törröttäviä ompeleita kevyesti vetämällä kävi myös varsin selväksi, että nämä eivät olleet läheskään niin sulaneet, että lähtisivät jo kevyesti nykäisten itsestään pois. Leikkaushaavaa ei myöskään voinut sulkea uudestaan uusilla ompeleilla, sillä haava oli niinsanotusti vanha, eivätkä haavanreunat olisi enää tarttuneet yhteen. Ainoa keino oli siis kasvattaa haava umpeen niinsanotusti "reunojen ja pohjan kautta", joka vaati aikaa ja ylimääräisten törröttävien ompeleiden poistoa.

Leikkaushaava jossakin kohtaa paranemistaan. Tässävaiheessa leikkaushaava oli jo alaosastaan hyvin lähtenyt sulkeutumaan, mutta leikkaushaavan yläosa oli vielä auki, hieman katteinen ja katteen seasta pilkottaa lilan väristä ihonalaiskudoksen ommelta/sen solmua.

Jouduimme kipsinpoiston jälkeisenä seitsemänä viikkona yhteensä kuusi kertaa (!) poistamaan haavasta törröttäviä, aina uudestaan sieltä sun täältä putkahtelevia ompeleita. Olimme näistä tietenkin alkuun yhteydessä kuvien kera Impin operoineeseen eläinortopediin, jonka mukaan kyseisten ompeleiden poistosta ei onneksi ollut haittaa. Päädyimme kipsinpoiston jälkeen haavan hoitoon ja sidosten vaihtoon noin 2-3 päivän välein, mikä edesauttoi haavan paranemista huomattavasti, kun haavaeritteet saatiin putsattua ja haavanreunoilla oli taas edellytykset kasvaa umpeen. Laitoimme jalan ihon hennosti punoittaville alueille ärsytykseen ja ihon kutinaan hydrokortisonia ja haavan ympärille paikallisen kunnaneläinlääkärin määräämää antibioottivoidettakin, vaikka meillä ei koko haavan paranemisaikana onneksi ollut todellisia haavainfektio-ongelmia. Käytimme leikkaushaavan päälle laitettavan haavalapun päällä apteekista saatavaa, itseensä tarttuvaa tassusidettä, josta oli saatavilla "no chew" -versiota, mikä toimi meillä melko hyvin. Jätimme tassujen ja varpaiden alueen vapaiksi, emmekä laittaneet sidoksia erityisen kireälle, sillä huomasimme tassun ja varpaiden tällaisesta turpoavan - mistä eläinlääkäri varoittikin. Vain kahdesti sidostenpidon loppuvaiheessa Impi oli saanut operoitua (ja osin syötyä...) tassusiteet pois paikoiltaan. Ainakin ensimmäisen 2 kk ajan jätimme Impille töihin lähtiessämme kaulaan satelliittitötterön estämään sidosten omatoimista operoimista, ja tötteröhäkkyrä oli onneksi joka päivä pysynyt hyvin paikoillaan. Koska Impi kuitenkin vain suurin piirtein vaivoin tämän sieti, kotona ollessamme vapautimme Impin tästä häkkyrästä, eikä Impi lopulta yrittänyt sörkkiä sidoksia kovinkaan paljoa sen jälkeen, kun hankalin kutina saatiin helpottamaan kortisonivoiteilla. Sidosten omatoiminen operointi vaikutti siis olevan melko suoraan yhteydessä kutinan määrään.

Edellisen kuvan leikkaushaavasta törröttävä ommel käytiin poistamassa ja haavaa näyttämässä seuraavana päivänä kunnaneläinlääkärillä, jota varten Impiä taas sedatoitiin. Kuvassa ollaan kotona toipumassa sedaation jälkipöllyistä. Lämmitettävän viljapussin laitoin tällä rauhan hetkellä rentouttamaan leikkausjalan aluetta.

Ensimmäisen 1.5-2 kk:den jälkeen leikkauksesta Impi vietti käytännössä 99% päivästään siis sisätiloissa toipilasajan nimissä. Heti tapaturman ja leikkauksen jälkeen Impi pelkäsi kävellä matottomilla lattioilla, joten kotiin hankittiin anopin varastosta useampi matto lainaan ja vuorattiin näillä Impin käyttämien tilojen lattiat liukastumisien ehkäisemiseksi ja liikkumisen tukemiseksi. Vaikka Impi sai alusta saakka käyttää jalkaa liikkumisrajoitukset huomioiden, pääsi mokoma aina välillä ottamaan riehakkaampiakin askeleita. Impi käytti leikattua jalkaa alusta saakka hitaassa liikkeessä, mikä oli hyvä merkki, mutta ei nopeammassa liikkeessä. Riehakkaampien spurttien aikana kävi kuitenkin selvästi, että Impi liikkui varsin nopeasti ja sujuvasti myös kolmella jalalla. Alkuun ulkona käytiin vain pissa- ja kakkalenkkien vaatimat kerrat hyvin lyhyinä piipahduksina ja loppuakohden hieman pidempinä visiitteinä. Henkiseen tylsyyteen pyrimme parhaamme mukaan vastaamaan mm. yhdessäolemisen, fysioterapeuttisten harjoitteiden ja koirille tarkoitettujen pelien kautta. Koitettiin myös muistella, miten niitä näyttelyposeerauksia oikein tehtiin.

Toipilasaikana otettiin rennosti. Palvelu pelasi, kun sohvastakin oli otettu jalat pois, ja sohvalle pääsi helposti astahtamalla mylläämään tyynyt sikinsokin ennen asettautumista omalle viltille mukavaan letkottelusasentoon. Luu tietysti vierellä välittömässä läheisyydessä.

Lopulta noin 9.5 viikon jälkeen leikkauksesta Impin oikean takajalan leikkaushaava oli lopulta ummessa. Suurimmaksi ongelmaksi leikkauksen jälkeen osoittautuivat siis törröttävät ja leikkaushaavan pintaan aina uudestaan nousseet ompeleet sekä ihon ajoittain kovakin kutina. Haavan umpeuduttua haavasuojat ja -sidokset voitiin lopulta unohtaa, ja pystyimme hiljalleen aloittamaan pidemmät kävelylenkit. Myöhemmin Joel aloitteli varovaisesti lyhyet pyörälenkit Impi ravaten. Impi pyrkii ajoittain edelleen istumaan toispuoleisessa asennossa, vasemmalle kankulle pyllähtäneenä, mikä on mitä ilmeisimmin oikean jalan kipsin ja sidostenaikaisia peruja, kun jalka ei taipunut tavanomaiseen istumisasentoon. Tätä nähdessämme korjaamme aktiivisesti istuma-asentoa oikeanlaiseksi.

Jouluna Impi pääsi jo temuamaan ja juoksentelemaan jäällä vapaana rakkaiden biisonikavereiden kanssa. Kuvassa anoppi, aka "isomamma" tarjoaa namipalaa jokaiselle vuorollaan.

Fysioterapia

Impi kävi ensimmäisen kerran fysioterapiassa heti saatuaan kipsin pois ja tämän jälkeen aina fysioterapeuttimme suosituksen mukaisesti. Ensimmäisellä käynnillä fysioterapeutti käsitteli leikattua jalkaa, taivutteli polvea ja kokeili lonkan liikkeitä. Lannealueen lihakset ja vasemman jalan etureisi olivat jännittyneet ilmeisimmin toispuoleisesta liikkumisesta. Fysioterapeutilta saimme tukea sopivien liikuntamäärien arvioimiseen, sekä tietysti ohjeistukset kotona tehtävistä kuntoutumista edistävistä harjoitteista, joita tehtiin ahkerasti. Impille hankittiin lämmitettävä jyväpussi rentoutukseen ja jännittyneiden lihasten verenkierron lisäämiseen. Alkuun leikattua jalkaa ei voinut kovinkaan paljoa käsitellä, mutta tervettä jalkaa taivuteltiin ja venyteltiin. Leikattua jalkaa siveltiin ja harjattiin hermotuksen aktivoimiseksi ja siinä toivossa, etteivät kiputuntemukset herkistyisi pitkän toipumisajan aikana. Fitpawsin K9 -tasapainotyyny meillä oli jo entuudestaan syvempien lihasten harjoitukseen, ja nyt tätä pystyi mainiosti käyttämään leikatun jalan aktivointiin niin, että Impin oli käytettävä myös leikattua jalkaa pysyäkseen tasapainossa tyynyn päällä. Lisäksi hankimme Back on Track:n kinnertuen koossa S, jota käytimme alkuun pidemmillä lenkeillä ja "riehumisvaarojen" aikana.

Haavan sulkeuduttua kävimme toisen kerran fysioterapiassa. Kireyttä oli tällöin muistaakseni ainakin toisen lavan alueella, mutta leikkausalueella kintereen liikkuvuus oli hyvä.

Kolmannen kerran fysioterapeutilla käytiin, kun pidemmät lenkit ja varovaiset pyöräilyt oli aloitettu noin 2.5 kk leikkauksesta. Tällöin leikatun kintereen alueella liikkuvuudessa oli hieman vajavaisuutta. Fysioterapeutin mukaan ravaaminen oli sinänsä hyvä juttu, sillä tuo edisti kintereen liikkuvuutta paremmin kuin esim. laukka.

Kaikenkaikkiaan fysioterapeutti ei kertomansa mukaan havainnut ilmeistä poikkeavaa mm. takajalan nivelien liikkuvuudessa, mikä ilmeisesti voisi joillakin roduilla altistaa tälle varpaiden pinnallisen koukistajajänteen sijoiltaanmenolle.

Eilen, tarkalleen 12 viikkoa ja 2 päivää leikkauksesta, Impi pääsi ensimmäistä kertaa tutkapanta kaulassaan metsään vapaana Joelin kanssa. Reissu oli mennyt hyvin, vaikka reippaan lumitilanteen myötä maavaran meinasi loppua kesken :) Ylläoleva kuva on tosin vielä joulunajalta, jolloin lunta oli vielä huomattavasti vähemmän. Tässä kuvassa Impi juoksentelee anopin pihassa jääreissulta kohti sisätiloja.

Toiveikkaana eteenpäin

Joel oli huolissaan myös siitä, jäisikö Impille traumoja koppelosta/yleisimmin metsäkanalinnuista, kun koko tapaturma sattui harmiksemme koppelohaukun aikana. Tällaisesta ei ainakaan toistaiseksi kuitenkaan ole ollut minkäänlaista viitettä - olemme aina ajoittain piilottaneet Impille kotiin metsäkanalintujen siipiä Impin ollessa muualla. Impi huomaa kotiin tullessaan tällaisen aarteen hajun välittömästi, ja etsii aina ihastuttavan hajunlähteen suurella innokkuudella ja palolla, kuten ennen tapaturmaakin. En itse jaksa uskoa, että tällainen vastoinkäyminen kuitenkaan vaikuttaisi Impin linnunhaukkumiseen, mutta se nähdään sitten ensi syksynä.

Mainittakoot, että ensimmäisen 1.5 vk:n aikana ennen lopullista diagnoosia Impin vaivojen taustalla epäiltiin myös mm. suomenpystykorvien tyyppivikaa, polvilumpion sijoiltaanmenoa. Myöhemmin Impin operoineen eläinortopedin mukaan polvissa tai polvilumpioissa ei ollut vikaa. Lopullinen arvio polvista tehdään kuitenkin vasta myöhemmin PEVISA-tutkimuksen yhteydessä ja mikäli jalostussuosituksen vastaisia tuloksia saataisiin, ei Impiä tulla tietenkään jalostukseen käyttämään.

- Jade