Syksy 2021 - Impin ensimmäinen metsästyskausi

19.12.2021

Syksy 2021 oli Impin ensimmäinen varsinainen metsästyskausi. Edellisen syksyn 2020 aikana Impi oli vielä kovin nuori, vaikka hyviä kokemuksia saatiin jo tuolloinkin - siitä ja harjoittelusta joskus toisten. Kaikenkaikkiaan tänä syksynä saavutettiin tavoite ja vielä enemmänkin, mutta myös vastoinkäymisiä koettiin. Kauden päätavoitteena meillä oli saada Impille ensimmäinen pudotus.


Aloitimme kanalintumetsästyskauden hieman etuajassa, sillä Pohjois-Ruotsissa kanalintukausi alkaa jo elokuun lopussa. Saimme töistä järjestettyä vapaamme niin, että pääsimme Ruotsiin kanalintukauden aloitusviikoksi. Etukäteen oli hoidettava Impille passi, huolehdittava Impin rokotusten ajantasaisuudesta, ilmoitettava tullille koirasta ja metsästysaseista (hoitui kätevästi netissä) sekä järjestettävä Impille Ruotsin päässä ennen kotiinpalaamista aika eläinlääkärille ekinokokkilääkitystä varten. Tällähetkellä Suomen katsotaan olevan ekinokokkivapaa maa, minkä vuoksi Ruotsiin mentäessä ei tarvita sen kummempia lääkityksiä, mutta koska Ruotsissa ekinokokkia esiintyy, Suomi vaatii eläinlääkärin antaman ekinokokkilääkityksen antamisen (kirjataan passiin) tietyn aikaikkunan sisällä ennen Suomeen paluuta, ja hyvä niin. Enemmän tietoa ja ajantasaista ohjeistusta asiasta löytyy mm. Ruokaviraston sivuilta.

Korona-ajan vuoksi toki myös omat terveystilanteemme ja -todistuksemme oli oltava kunnossa. Etukäteen oli tiedossa, ettei meidän tarvinnut jäädä kotiin palattuamme omaehtoiseen karanteeniin, mikäli reissulla ei sairastuttaisi. Koska kyseessä oli lähtökohtaisestikin metsästysreissu korpeen, ja ainoat ihmiset joiden kanssa olisimme tekemisissä olisivat paikallinen tuttavamme, ruotsalainen eläinlääkäri (jossa tuttavamme loppujenlopuksi käytti Impin) ja tullihenkilöstö, katsoimme, että reissu oli tehtävissä turvallisesti. Ruokatarpeemme ostimme Suomen puolelta matkanvarrella huoltoasemilta, mikä ei oleellisesti eronnut kotioloista.


Pohjois-Ruotsin metsästysmatka

Elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna suuntasimmekin Subarun, metsästystamineemme ja pienen perheemme Pohjois-Ruotsin Överkalixin alueelle Joelin suomalaissyntyisen tuttavan luo, jonka luona Joel on käynyt aikaisemminkin monena vuonna metsästämässä. Tuttavan kautta saimme ostettua tarvittavat metsästysluvat, ja tuttava pystyi toimimaan metsästysalueella oppaanamme koko lomamme ajan. Impi on onneksi erinomainen matkustaja, eikä ollut pitkästä ajomatkasta moksiskaan.

Ruotsissa olimme kaikkiaan vajaan viikon ajan. Emme alunperinkään ole halunneet rasittaa Impiä liikaa, vaan yritämme tarkkailla koiraa niin, että metsästä lähdetään pois, kun Impi vielä jaksaa. Tällöin koiralle jää mielekäs muisto metsäpäivästä. Metsäpäivämme olivat yhteensä noin 4 h mittaisia, sisältäen pidemmän ruokatauon. Kävi heti selväksi, että korkeintaan kaksi tällaista metsäpäivää oli järkevää tehdä putkeen - kolmantena päivänä väsymys näkyi selkeästi nuoressa koirassamme. Lisäksi tietysti sää vaikutti metsäpäivien suunnitteluun. Metsäpäiviä tuli kaikkiaan yhteensä viisi, ja lähes joka päivä tuli vähintään yksi lintukontakti. Reissun aikana Impillä oli yhteensä kaksi hyvää metsohaukkua. Ensimmäisessä haukussa oli metsopoikue ja toisessa yksinäinen koppelo, mutta pudotuksia tilanteista ei saatu. Yksinäisen koppelon haukussa Joel pääsi hiipimään jopa 15 metrin päähän haukusta, mutta erittäin tiheä maasto esti näkyvyyden lintuun, joka lopulta karkkosi. Näiden lisäksi Impillä oli muutamia haukkuja, joiden kohteita ei selkeästi päästy varmentamaan näköhavainnoin, mutta ainakin osassa ehdimme kuulohavaintojen perusteella varmistua siitä, että metsäkanalintu oli kyseessä. Pohjois-Ruotsin sää oli reissumme aikana melko lämmin, ja linnut tuntuivat vielä oleskelevan matalalla ihmeellisissä ryteiköissä, eivätkä ne olleet vielä juuri nousseet vaaroihin. 

Metsästyspäivien jälkeen ja taukopäivinä vietimme aikaa mm. tutustumalla lähiympäristön luontoon, kalastamalla, marjastamalla ja tietysti saunomalla - tuttavallamme on ihastuttava puulämmitteinen pihasauna. Tuttavamme kanssa löysimme myös hyvät puolukka-apajat, josta kotiintuomisina oli ämpärillinen puolukoita pakkaseen. 


Suomen Itä-Lapin metsästysmatka

Syksyn toinen ennalta suunniteltu metsästysreissu kohdistui Suomen Itä-Lappiin Savukosken alueelle. Olimme saaneet viikoksi töistä vapaata, ja sukulaiselta lainaan ihanan asuntoauton. Metsästysluvat alueelle loppuivat hetkessä niiden tultua myyntiin kesäkuussa. Päivälupia olisi varmaan voinut ostaa jälkeenpäinkin lähempänä reissua, mutta näimme kaikinpuolin järkevämmäksi olla ajoissa hereillä näiden suhteen. Luvat hankittiin vain Joelille, sillä uskoaksemme yhden metsästäjän lupakiintiö riitti nuorelle koirallemme mainiosti,  eikä minulla ollut ehdotonta hinkua päästä ampujaksi. 

Asuntoauto oli hyvinkäyttäytyvän, siistin ja pienehkön koiran kanssa erittäin helppo ja hyvä ratkaisu meille, jotka emme koskaan aiemmin olleet Savukosken alueella käyneet. Etukäteistiedusteltua alueista yritettiin tehdä internetin, maastokarttojen ja tuttujen kautta, mutta varsinainen parempien metsästysmaastojen tiedustelu jäi tehtäväksi vasta paikanpäällä. Tähän asuntoauto antoi erinomaiset mahdollisuudet, koska saatoimme liikkua oman mielemme mukaan paikasta toiseen ja leiri kulki mukanamme. Alunalkaenkin oli kuitenkin suunnitelmissa jossakin vaiheessa erkaantua asuntoautosta syvemmälle kairaan teltan kanssa, koskemattomampien metsästysmaiden toivossa.

Lähdimme kotoa kohti Itä-Lappia heti perjantaina työpäivän jälkeen. Impi matkusti asuntoautossa alusta asti hyvin, eikä ongelmia tullut. Ensimmäisen yön yövyimme järven rannalla jossain Kuusamon lähettyvillä, josta jatkoimme varhain kanalintukauden aloitusaamuna kohti Savukoskea. Pääsimme perille verrattain myöhään, ja saavuimme aluksi metsästysalueemme kaakkoispäähän. Varsin pian kävi selväksi, että tälle alueelle emme tulisi jäämään, vaan tavoitteena oli ajaa alueen länsipään kautta pohjoisempaan, kohti Kemihaaran erämaata. Koska olimme jo melko myöhään liikenteessä, pysähdyimme kuitenkin matkanvarrella tekemään reissun ensimmäisen metsästysretken. Ennen kuin edes pääsimme asuntoautolta metsään, kurvasi paikalle erätarkastaja, poliisi seuranaan.  He tarkistivat metsästys- ja aseluvat, jonka jälkeen pääsimme lopulta lähtemään metsälle. Melko pian lähdöstä Impi aloitti ensimmäisen haukkunsa, joka kuitenkin karkkosi ennen kuin ehdimme paikalle - kuulohavainnon perusteella kyseessä oli kuitenkin metsäkanalintu. Tarvoimme maisemia ihaillen ja tauko mukaanlukien yhteensä noin 4 tuntia, jonka loppupuolella Impi löysi ja haukkui vielä kertaalleen - riekkoja. Riekot päästettiin menemään, ja palasimme asuntoautolle tyytyväisinä - oltiin sentään törmätty metsäkanalintuihin. Illaksi ajoimme suunnitellusti alueen pohjoispäähän, jossa teimme muutamia tiedustelutyyppisiä pistoja eri teiden päähän, kunnes päätimme leiriytyä alueelle poroaitojen ulkopuolelle. Poroista saimme jo Pohjois-Ruotsista kokemusta, mutta tästäkin lisää joskus toiste. Tiellä, jonka pään toiseen haaraan leiriydyimme joenvarteen, näimme tullessamme myös muutaman koppelon pöllähtävän tieltä lentoon, joten alue vaikutti lupaavalta.

Toisena päivänä heräsimme hieman myöhään, ja käytin Impin asuntoauton lähellä hihnassa aamutarpeilla. Aamutoimien jälkeen lähdimme kävelemään vastatuuleen, sää oli kirkas ja mukava. Impi lähti alkuun mukavasti hakemaan edellemme, mutta kääntyi melko nopeasti myötätuuleen ja takaviistoon vasemmalle. Ihmettelimme asiaa hetken, kunnes Impi aloitti kiivaan, varman kuuloisen haukun noin 250-300 m päässä. Maasto oli melko kumpuilevaa ja avaraa, joten minä jäin paikoilleni, ja Joel lähti etenemään haukulle. Istuskelin ja odottelin aikani, kuvasin myös videota ja merkitsin ylös tietoja haukusta (aloitusaika, haukkutiheys >100/min) - kun laukaus kuului yhteensä 13 minuutin haukun jälkeen. Odotin aloillani aikani, mutta mitään ei kuulunut. Ei haukkua, eikä Joelin huhuilua. Koska käytössämme oli tälläkertaa VHF-pohjainen panta, johon oli vain yksi vastaanotin, joka lähti Joelin mukaan, en tiennyt koiran mahdollista uutta suuntaa. Päättelin hyvän ajan kuluttua, että minun olisi tässävaiheessa sallittua ja turvallista edetä kohti alkuperäistä haukkupaikkaa, jossa Joelin näinkin hyvän matkan päästä, ja Joel viittelöi minut paikalle. Joel oli havainnut Impin tarkassa merkinnässä ja hyvässä haukussa koppelon, ja päässyt hiipimään haukulle viereisen kumpareen takapuolta hyväksikäyttäen. Ampumapaikalta etäisyyttä koppeloon oli noin 50 metriä ja laukauksen jälkeen koppelo oli vielä hypähtänyt siivilleen, Impi perässään. Tutkan mukaan Impi oli nyt pysähtyneenä ja hakkumatta noin 150 metrin päässä, joten lähdimme varovaisesti etenemään Impiä kohti. Tuolta löysimme hieman pölmistyneen onnellisen oloisen koiran, joka tutki ja ihmetteli maahanpudonnutta saalistaan - Impin ensimmäinen pudotus oli todellista nopeammin kuin olimme osanneet toivoa! Onneksi tämä muisto jäi meille myös videon muodossa, sillä lähestyin Impiä tietenkin luuri kourassa videota kuvaten. Koiran äärimmäisen ilon ja onnen pystyi näkemään tämän kasvoilta, ja lämmitti mieltämme kovasti. Linnusta luopuminen kävi suuremmitta ongelmitta, ja suolistuksen ajaksi kytkin Impin hihnaan. Palkinnoksi Impille annettiin koppelon sydän ja maksa.

Onnemme kukkuloilla veimme linnun takaisin asuntoautolle ja mietimme, lähtisimmekö kuitenkin vielä metsälle - lähdöstämme Impin koppelohaukun alkuun oli siis kulunut noin vaivaiset 5-10 minuuttia. Emme olleet varmoja, pystyisikö Impi unohtamaan saaliinsa ja lähteä vielä uudestaan hakemaan, mutta Impi yllätti meidät - lyhyen hihnamatkan jälkeen Impi lähti innoissaan hakemaan kulkusuuntamme mukaisesti. Kävimme noin 3 tunnin lenkin, jonka aikana saimme vielä uuden koppelohaukun, mutta uutta laukaisutilannetta ei saatu. Palasimme tyytyväisinä autolle, ja vietimme kaunista syyspäivää. Joel kävi kalassa, minä siivosin asuntoautoa, tein ruokaa ja ihmettelin kaikkea tapahtunutta.

Etsi kuvasta hyvinmaastoutuva suomenpystykorva! Joka valitsee tietysti mieluummin varvikon auringosta, kuin pedin varjosta.

Kolmas reissupäivä oli alunperinkin suunniteltu taukopäiväksi, ja sääennustusten mukaan tuolloin myös sataisi. Päätimmekin tuon takia siirtyä erämään laidalta jo toisen päivän iltana Sodankylään, jonka lähistöllä suunnittelimme taukopäivämme viettämämme. Sodankylän Nilimellan leirintäalueella oli mahdollisuus kohtuuhinnalla saunomiseen omalla saunavuorolla, joka oli erittäin mukava piristys onnistuneen päivän päätteeksi :) Yöksi ajoimme vielä Luoston parkkipaikalle, sillä tarkoituksena oli taukopäivänä käydä Luoston ametistikaivoksella ja lähiympäristössä kävelemässä.

Kolmantena päivänä kävimme suunnitellusti Luoston ametistikaivoksen ohjatulla kierroksella, josta kaivoimme omin kätösin pienet ametistipalaset matkaamme. Impin kanssa käytiin pienellä verryttelylenkillä. Sodankylään palattiin täyttämään muonatarpeet ja tervehtimään alueella olevia metästystuttuja. Taisimme käydä kebabillakin. Illaksi ajoimme takaisin metsästysalueemme pohjoispäähän, tälläkertaa poroaitojen sisäpuolelle - seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä kolmeksi päiväksi Kemin erämaahan teltan ja rinkkojen kanssa. Ilta-ateriaksi valmistettiin Impin haukkumaa koppeloa, josta Impi sai tietenkin omansa. 

Neljännen päivän aamuna heräsimme varhain. Aamutoimien jälkeen alkoi tarkka pakkaaminen - kaikki turha jätettiin ymmärrettävästi asuntoautoon. Joelin tiukasta seulasta huolimatta kantamusta kuitenkin kertyi vähintään riittävästi. Tarkkaa, ehdotonta suunnitelmaa reitin/määränpään suhteen meillä ei ollut. Koska Impi on nuori koira, päätimme pysyä tavanomaisissa spekseissämme - kävelisimme kairaan taukoineen neljä tuntia, tarkkaa määränpäätä ei määritetty. Matkanvarrella suuntaa muutettiin paremmannäköisten maastojen mukaisesti ja niin, että leiripaikan lähistössä olisi saatavissa juomakelpoista vettä. Loppujenlopuksi näillä kantamuksilla ja vauhdeilla emme todellakaan kerenneet kovinkaan kauas asuntoautosta - vajaan 4-5 km päähän. 

Loppumatkaa kohden ehdimme jo ihmettelemään, missä kaikki linnut olivat, sillä emme olleet nähneet tai kuulleet niistä vilaustakaan. Aloimme oikeastaan jo luovuttaneina etsiskelemään kartasta sopivaa leiripaikkaa. Etenimme samalla suon reunaa pitkin, Impi lähtiessä edestämme hakulenkille oikealle. Etenimme Joelin kanssa kävellen liian nopeasti alueelle, josta Impi ei ollut vielä hakenut, kun yhtäkkiä edestämme pöllähti lentoon ukko- ja akkateeri. Joel kerkesi jo manailla huolimatonta lähestymistämme, kun sihahdin ja käskin hänen olla hiljaa - jos kyseessä olisi kuitenkin vaikkapa poikue (tämän olimme aiemmista lintukontakteista oppineet kantapään kautta). Impin nähtiin tutkasta lähtevän kiivasta vauhtia eteemme kohti lintujen alkuperäistä lähtöpaikkaa ja kuinkas ollakaan, lähistöltä kuului taas hetken kuluttua Impin saapuessa paikalle metsäkanalinnun rytinää. Impi aloitti lähistöllä kiivaan, varman haukun (HT >100/min). Toistimme aiemmin toimineen kaavan; Joelille nopeasti pyssy ja VHF-vastaanotin matkaan, minun jäädessä paikoilleni kantamuksinemme videota kädet jännityksestä täristen kuvaamaan. Lopulta melko nopeasti, noin 7 minuutin haukun jälkeen Joel pääsi riittävälle etäisyydelle havaitakseen Impin haukkuvan tarkasti merkittyä teeripoikaa - ja Impille saatiin toinen pudotus. Voi sitä koiran (ja meidän) riemua! 

Impi sai teeren sydämen ja maksan palkinnoksi, jonka jälkeen lintu laitettiin repunnyöriin ja matkaa jatkettiin tarkoituksena enää löytää leiripaikka. Tässävaiheessa repun ulkopuolella keikkuvaa teertä olikin Impin jo vaikeampi jättää, vaan vieläpä Impi haki edessä ihan mukavasti. Leiripaikka löytyikin lopulta melko läheltä, ja ensimmäiseksi huolsimme Impin. Loppupäivä ja -ilta meni pystytellessä ja järjestellessä leiriä, sekä retkieväitä valmistellessa.

Tässä vaiheessa reissun kaikki tavoitteet oli jo saavutettu monin kerroin. Seuraavaksi päiväksi oli aiemmin luvattu tihkusadetta, mistä emme enää tosin olleet varmoja, sillä kairassa eivät enää netti tai oikeastaan koko puhelimet enää toimineet, kenttiä ei kerta kaikkiaan ollut (Joelin puhelimessa kenttää oli hetkellisesti korkeimpien vaarojen laella, minulla ei laisinkaan). Vaihtoehtoina oli joko lähteä seuraavana päivänä takaisin autolle, jolloin taukopäivät olisivat tulleet ihanteellisesti, mutta loppulomasta emme olisi enää päässeet aikataulujen puolesta metsään ja telttareissu erämaahan olisi jäänyt lyhyeksi. Toisena vaihtoehtona oli seuraavana päivänä käydä lyhyehkö piipahdus lähistöllä metsästysmielessä (mahdollisessa vesisateessa - ei ihanteellista), viettää loppupäivä rauhallista leirielämää ja kolmantena erämaapäivänä metsästää paluumatka takaisin autolle (eri reittiä kuin tullessa). Pohdittuamme asiaa päädyimme lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä tuon jälkeen Impille tulisi pitkä tauko (reilu viikko) seuraavaan metsäänpääsyyn ja täten reilummin palautumisaikaa. Pitämällä seuraavan päivän metsäreissun melko lyhyenä arvelimme Impin jaksavan paluupäivän matkan vielä hakea hyvin, vaikka tuolloin metsästystä olisikin kolme päivää putkeen.

Impi nukkui yön teltassa jaloissamme, mutta tuli aamulla mieluusti viereen makuupussiin.

Viidentenä päivänä, eli toisena erämaapäivänä, heräsimme aikaisin. Aamulla ei satanut, mutta oli pirun kylmä, sillä yön aikana lämpötila oli laskenut nollaan. Viritimme rauhassa aamunuotion, teimme aamutoimet ja lähdimme metsään. Metsässä Impi löysi muutaman metsäkanalinnun, jotka karkkosivat, eikä Impi onnistunut näitä kovin kauas seuraamaan. Lintulöytöjen myötä metsästyspäivä näytti uhkaavasti pidentyvän ja päätimme jo kaartaa takaisinpäin leiriin, kun kuulimme taas melkoiset rytinät - Impi oli selvästi löytänyt poikueen. Sama kaavamme toistui taas - Joelille pyssy ja tutkan vastaanotin, minä jäin paikoilleni kuulostelemaan tapahtumien kulkua. Impi haukkui kiivaasti, ja lopulta kuulin laukauksenkin. Menin paikalle, ja Joel ilmoitti Impin haukkuneen tarkasti merkittyä koppeloa, mutta Joel ei nähnyt lintua putoavan. Impi jatkoi haukkuaan samalla paikalla, ja lähestyimme haukkumapaikkaa varovaisesti - näkemättä yhtäkään lintua. Impi haukkui edelleen puuhun päin, ja Joel jatkoi matkaa eteenpäin etsien mahdollista haavakkoa. Minä tulin haukkumapaikalle, ehdin hetken ihmetellä mitä Impi haukkuu - kun puusta kuitenkin lähti terveen näköisesti koppelo lentoon. Impi lähti vinkuen perään, Joel manasi itseään ja minä ihmettelin taas kaikkea tapahtunutta. Haravoimme paikkaa tovin, ja Impikin tuli takaisin risteilemään alueella siellä sun täällä. Teimme isompaa ympyrää Impin kanssa, mutta merkkejä haavakkolinnusta emme löytäneet. Lopulta jatkoimme hieman harmissamme matkaa kohti viimeisimmän linnun karkkoamissuuntaa. Impi oli yhtäkkiä taas täynnä energiaa ja loikki eteenpäin varvikossa kuin mikäkin antilooppi. 

Hyvillämme olimme siitä, ettemme löytäneet merkkejä haavakosta, vaan äsken ammuttu laukaus tulkittiin hudiksi. Jonkin ajan kuluttua, ääneen hiljalleen edelleen harmitellessamme, kuului taas edestäpäin kohtalaisen matkan päästä kiivasta, varman kuuloista haukkua. Olisiko Impi voinut löytää samat linnut uudestaan? Sama tuttu kaava toistui (täytyykö vielä mainita; Joelille pyssy ja tutkapannan vastaanotin, minä jäin paikoilleni). Haukku loppui hetkeksi noin 3-4 minuutin kohdalla, kunnes alkoi melko nopeasti uudestaan. Merkitsin tämän muistiin ja jäin kuulostelemaan tapahtumia, kun lopulta yhteensä 10 minuutin haukun jälkeen kuului laukaus. Laukauksen jälkeen kuulin Joelin höpötystä, joten uskaltauduin paikalle - Joel oli saanut pudotettua Impille nuoren koppelon, Impin kolmannen pudotuksen. Harmistus vaihtui taas varovaiseen riemuun. Joel oli nähnyt Impin vaihtavan ensiksi haukkumansa koppelon juurikin 3-4 minuutin kohdalla lähistön toisessa puussa olleeseen koppeloon, joten hetkelliselle haukun loppumisellekin löytyi selitys.

Pudotuksen jälkeen suuntasimme välittömästi leiriimme. Jokin metsäkanalintu vielä pöllähti Impin edestä, mutta Impi ei tätä onnistunut seuraamaan. Päästyämme leiriin Impi oli selkeästi väsynyt, ja jopa pyysi itse pääsyä telttaan lepäämään huoltotoimien jälkeen. Päivällä tosiaan alkoi pieni tihkusade, jonka aikana Joel lähti vaeltamaan kartassa merkitylle lähteelle, jossa ei muuten lähdettä ollutkaan. Onneksi matkalta kuitenkin löytyi puro, josta sai juomakelpoista vettä tuotavaksi leiriin. Päivän mittaan ympäristöstä kuului ainakin kahden/kolmen eri koiran haukkua - emme tosiaan olleet kairassa yksin :) Päivä meni aika rennoissa tunnelmissa, ja todella nautin pysähtymisestä hetkeen metsän keskellä.

Lopulta isännän makuupussissa, emännän untuvatakin alla kelpasi lepäillä kerärullukalla.

Kuudentenä päivänä, eli kolmantena päivänä erämaassa, heräilimme rauhassa. Aamutoimien jälkeen pakkasimme leirin kohtalaisen pikaisesti, varmistimme että jälkemme tulivat asianmukaisesti siivotuiksi, ja lähdimme kohti asuntoautoa. Matkalla Impi vaikutti jollakin tapaa ylivirittyneeltä - yksi tyhjä haukku ja muutama kuukkelihaukku saatiin ihmeteltäväksi. Löysihän tuo lopulta myös yhden riekkoparven suon laitamilta, mutta ei ihan pysynyt näiden vauhdissa mukana. Mitä lähemmäs autoa päästiin, sitä väsyneemmältä koira näytti. Koska väsymys selkeästi vaikutti hakuun, otimme lopulta koiran kokonaan kiinni hihnaan, jossa kuljimme autolle loppumatkan. Autolle päästyämme Impi käpertyi välittömästi asuntoauton (suojatulle) sohvalle nukkumaan huoltotoimien jälkeen.

Väsynyt, mutta onnellinen tyttö.

Purettuamme rinkat lähdimme taasen kohti Sodankylää, jossa Nilimellan leirintäalueella oli suureksi onneksemme taas saunavuoro vapaana. Saunan jälkeen lähdettiin onnellisesti ajamaan kohti Rovaniemeä, jossa oli tarkoitus yöpyä, sillä lomamme ainut aikataulutettu tapahtuma oli seuraavana aamuna. Tällöin meillä oli nimittäin jo alkusyksystä sovittu (ja loman aikana säiden ja aikataulujen mukaan soviteltu, jopa päivää vaihdettu) valokuvaustuokio ihastuttavan Paula Grekelän kanssa. Olin jo pitkään ihastellut Paulan ottamia koira-aiheisia kuvia Instagramin puolella, ja olin erittäin iloinen saadessani hänet kuvaamaan Impiä. Meille tuntui tärkeältä ikuistaa Impin ja meidän ensimmäinen Lapin metsästysreissu, emmekä ole katuneet tuota hetkeäkään. Saimme kertakaikkisen ihastuttavia kuvia, ja toivon todella, että pääsisimme Paulan kuvattavaksi joskus uudestaan. 

Kuvausten jälkeen suuntasimme kohti etelä-Savoa ja asuntoauton palautusta. Kiitokset kaikille ihanan Lapinreissun mahdollistaneille henkilöille, tunnistanette tekstistä itsenne!

Nilimellan saunavuoroa odotellessa ehdittiin muutama korttiskabakin ottaa. Impi valitsi emännän mielestä puolensa viisaasti.


Loukkaantuminen - syksyn metsästyskausi pakettiin

Lapinreissun jälkeisenä viikonloppuna kävimme Pohjois-Karjalassa valtion mailla metsällä yhtenä päivänä. Lintukontakteja saatiin, mutta jostakin syystä Impi ei tuntunut hakevan tavanomaisella tavallaan. Mukana kulki kyllä kolmantena metsästävä ystävämme, mutta tämä tuskin oli syy huonompaan hakuun. Oletimme, että joskus nyt vaan on vähän huonompia päiviä. 


Toisena lapinreissun jälkeisenä viikonloppuna, siis kanalintukauden kolmantena viikonloppuna, olimme metsästysmaillamme Etelä-Savossa. Lintukontakteja saatiin lauantaina mukavasti, ja ajattelimme tästä alkavan omien metsästysmaidemme kanalintutilanteen selvittelyn. Sunnuntaina vaihdoimme aluetta ja pakkasimme auton niin, että lähtisimme metsältä suoraan kotiin. Impi löysi hienosti koppelon haukkuun, ja Joel pääsi hiipimään melko lähelle, kunnes koppelo karkkosi, ja Impi lähti vinkaisten perään. Seuraaminen loppui kuitenkin tavattoman lyhyeen, ja vinkaisuja kuului lisää. Hetken kuluttua tapani mukaan lähdin lähestymään Impiä, josta löysinkin tytön Joelin jaloista pelokkaan oloisena, häntä koipien välissä. Impi kuitenkin tuli kutsusta luokseni, muttei lähtenyt jaloista mihinkään. Yhtäkkiä muutaman askeleen päästä Impi vinkaisi kovaa, häntä tipahti koipien väliin ja koiran peräpää näytti ikäänkuin putoavan maahan. Impi katseli ympärilleen säikähtäneen oloisena. Säikähdimme itsekin kovasti ja tutkimme koiran, mutta emme havainneet mitään ilmeistä poikkeavaa. Impi laskettiin maahan, jolloin edellämainittu tapahtuma toistui noin kymmenen askeleen päästä uudestaan. Lopulta Impi ei halunnut kävellä ollenkaan, ja kannoimme koiran autolle huolestuneina. Useista tutkimuksista huolimatta emme löytäneet koirasta selvää vikaa, ja soitimme alueen päivystävälle eläinlääkärille. Tämä piti mahdollisena, että Impiä olisi saattanut pistää maa-ampiainen, kyitä kun ei juuri enää ollut liikkeellä. Saimme ohjeiksi tuoda koiran myöhemmin, mikäli ei todella illastakaan suostuisi kävelemään. 

Lähdimme välittömästi ajamaan kotiin Pohjois-Karjalaan. Matkalla pysähdyimme tarkistamaan Impin vointia säännöllisesti, ja tutkimme koiraa yhä uudestaan löytämättä selkeää vikaa. Lopulta epäilimme, olisiko koiran takajalkaan voinut tulla jännevamma, ja soitimme kotikuntamme päivystävälle eläinlääkärille, joka ystävällisesti lupasi tutkia Impin vielä samana iltana, kunhan pääsisimme paikalle. 

Tästä alkoi tapahtumavyyhti, jonka taustalta paljastui lopulta toisen takajalan varpaiden pinnallisen koukistajajänteen sijoiltaanmeno. Kyseinen vaiva on joillain roduilla määritelty tyyppiviaksi, mutta ei suomenpystykorvalla. Käytettyämme Impiä eläinortopedilläkin on nykyinen käsitys se, että vamman taustalla on todennäköisesti ollut tapaturmainen nopea vääntövamma. Kuntoutuksen aikana Impiä on käytetty eläinfysioterapeutilla, eikä ilmeistä poikkeavaa mm. jänteiden liikkuvuudessa havaittu. Kaikkiaan ilman leikkausta Impi olisi voinut eläinortopedin mukaan kuntoutua kotikoiraksi, mutta leikkauksen jälkeen lähtökohtaisesti merkittävää vaivaa tulevaan toimintakykyyn ei pitäisi jäädä - minkä takia Impi leikattiin. Impin vammasta, kuntoutuksesta ja toipumisesta kirjoitan myöhemmin erillisessä tekstissä.

Tapaturman seurauksena Suomen kanalintukautemme 2021 jäi siis hyvin lyhyeksi, kolmen viikon mittaiseksi, kuin se parhaimmillaan olisi voinut kestää kolme kuukautta. Sinänsä kaikki tavoitteemme ehtivät kyllä toteutua tässä lyhyessäkin ajassa, ja Impin löytökyky vaikuttaa erittäin hyvältä. Harmiksemme jatkamme tositoimien harjoituksia vasta seuraavalla metsästyskaudella, jota varten erityisiä tavoitteita ei ainakaan vielä ole asetettu. Seuraamistaidot vahvistunevat iän myötä. Loukkaantumisen vuoksi myös syksyn/talven metsästyskauden jälkeen suunnitellut näyttelyt, mm. Helsingin koiramessujen Helsinki Winner- ja Voittaja-näyttelyt jäivät meiltä väliin. Impin turkki on melko mitättömässä kunnossa kahden kuukauden sisälläelon vuoksi, eivätkä leikkauksen takia ajellut karvat ole ehtineet kasvaa takaisin. Emme ole liikuntarajoitusten vuoksi päässeet näyttelyharjoituksiin, saatika pystyneet ottamaan raviaskelia pitkään aikaan (on muuten helpommin sanottu kuin tehty suomenpystykorvan kohdalla). Leikkaushaavan paranemisen haasteiden vuoksi olemme joutuneet vielä lähipäivinä käyttämään haavaan antibioottivoidetta, joka on Kennelliiton antidoping-listauksen mukaan määritelty kielletyksi aineeksi, eikä tarvittava varoaika olisi ehtinyt kulua umpeen ennen em. näyttelyitä. Toivottavasti pääsisimme mukaan jonakin toisena vuonna. Vilpittömät onnittelut kyseisiin näyttelyihin osallistuneille ja niissä menestyneille!


Lajin helppous viehättää?

Vaikka meidän kulunut metsästyskautemme oli nuoren koiramme pudotuksien suhteen mielestämme erittäin onnistunut, täytyy muistaa, että suomenpystykorvalla (miksei muullakin rodulla) metsästettäessä onnistumiset eivät missään nimessä ole itsestäänselvyyksiä. Onnistumisista on ihana kertoa, mutta näiden taustalla on myös paljon harjoittelua, pettymyksiä ja tuuriakin. Tästä aiheesta, vaikeuksista ja pettymyksistä, sekä tietysti onnistumisista, on ollut mukava lukea rehellisiä kirjoituksia mm. Instagramista ja Facebookin Suomenpystykorvaryhmästä. Kirjoitan jatkossa mielelläni lisää siitä, kuinka me olemme nuoren koiramme kanssa harjoitelleet ennen ensimmäistä metsästyskautta. 


- Jade

Luo kotisivut ilmaiseksi!