Latvalinnustuskausi tammikuussa 2023 ja muita kuulumisia

04.02.2023

Impi pääsi metsälle tammikuussa latvalinnustuskauden aikana kahtena viikonloppuna. Näistä ensimmäisenä lumi ei kantanut kunnolla ja eteneminen oli erittäin haasteellista, mutta koira nautti päästessään vapaana kulkemaan. Toisena viikonloppuna valtion mailla Elimossa oli erittäin hyvä kantohanki, jonka päälle oli satanut hieman uutta lunta. Tuolloin Impi pääsi etenemään täysin ongelmitta, ja tassutkin pysyivät ehjinä. Pudotuksia latvalinnustuskautena ei Impille saatu, mutta kantohanki-viikonloppuna Impi löysi hienosti lintuja ja pelaili niiden kanssa samaan malliin, kuin loppusyksystä. Oli hienoa havaita, että Impi näyttää tunnistavan teerien pulina-äänen ja yhdistävän ne itse lintuihin! Itseasiassa samoin tuli loppusyksystä huomattua metson nokan kalistelun kohdalla - Impi lähtee äänen kuullessaan häntä suorana etsimään äänen lähdettä. 

Valitettavasti Elimossakin löytyi yön aikana aivan läheltä kulkeneet tuoreet suden jäljet - onneksi oli satanut uutta lunta, ja tilanne tuli huomattua. Syksylläkun näitä jälkiä ei näe.

Aikataulutushaasteiden vuoksi Impi käytettiin koirahierojalla vasta tammikuussa, jolloin todettiin kireyttä ainakin vasemman lavan alapuolella ja vasemmalla lantion alueella. Hieroja suositteli vielä toista käyntiä alkuvuoteen.

Tammikuun lopulla kävin  Suomen Pystykorvajärjestö Ry:n Jalostuspäivillä Kuopiossa. Joelin livahdettua latvalintujahtiin serkkunsa kanssa olin tosin jäänyt Impin kanssa kahdestaan kotiin, kun sää arvioitiin leikkurihangeksi, eikä Impiä tohtinut sen vuoksi ottaa metsään mukaan. Skippasin Jalostuspäivien aampäivän ensimmäisen rotujen kesken yhteisen yleisen luennon ja saavuin paikalle vasta iltapäivälle suomenpystykorvien rotukohtaiseen ohjelmaan, jotta Impi ei pitkät ajomatkat mukaanlukien joutunut olemaan yksikseen kohtuuttoman pitkään. Mukava tapahtuma! Erityisesti "Suomenpystykorvan rotumääritelmän tulkintaa" -esitys oli mielestäni loistava ja viihdyttävästi luennoitu rodun virallisen ulkomuototuomarin toimesta. Juuri tällaista tietoiskua olin kaivannutkin rotujärjestön puolelta. Myös toki itse jalostusasioista tuli mukavasti infoa. Toivon, että pääsisimme osallistumaan myös maaliskuun Talvipäiville Kajaaniin rodun vuosikokoukseen ja päänäyttelyyn.

Neiti soluttautui illalla salaa kielletylle alueelle - "en huomannut".

Lisäsin myös vuodenvaihteen jälkeen tämän sivuston ylävalikkoon "Kuvagalleria"-osion, jonne olen  hiljalleen lisäillyt paitsi täällä jo julkaistuja kuvia, myös otoksia ajalta ennen tätä sivua. Impin pentuvuoden kuvia oli ihana käydä läpi <3 Kovin hurjasti en kuvia viitsinyt galleriaan toistaiseksi lisätä, sillä kuvatiedostojen koon pienentämisestä huolimatta nuo vievät melkoisesti tallennustilaa ja kuluttavat sivun kuukausiliikennettä. Aloitin tämän kirjoittelun ilmaisversiolla, jonka jouduin jo jonkin aika sitten päivittämään halvimpaan mahdolliseen maksulliseen versioon tallennustilan jo kerran loputtua. 


- Jade

Luo kotisivut ilmaiseksi!